Blåkläder voitti tarjouskilpailut arvoltaan 9 milj
27. huhtikuuta 2008
Viime syksynä Blåkläder sai samanaikaisesti viisi tarjouspyyntöä viideltä eri yritykseltä. Eikä vain miltä tahansa yrityksiltä vaan: SAS:ilta, Schenkeriltä, Stena Lineltä sekä Norjan suurimmalta kuljetusliikkeeltä Tollpostilta ja Addicilta, joka on yksi Norjan suurimmista palvelualan yrityksistä. Nyt hankitapäätökset on tehty. Kaikki viisi valitsivat Blåkläderin tavarantoimittajakseen. Tilausten arvo on seuraavan kolmen vuoden aikana yhteensä lähes 9 miljoonaa euroa.
Markkinointipäällikkö Patrik Falkenby sanoo, ettei hän ole koskaan ollut mukana missään vastaavassa.: -mielettömän hauskaa. Jos hoidamme nämä oikein, näen, että meillä on hyvät mahdollisuudet uusiin kauppoihin tulevaisuudessa. Oli tietenkin puhdasta sattumaa, että kaikki yritykset ottivat yhteyttä samaan aikaan, sanoo Patrik Falkenby:
-Uskon, että saimme toimeksiannot, koska olemme tehneet perusteellista taustatyötä. Kaikki tärkeät tekijät hinnasta, laadusta, ympäristösertifioinneista, elektronisesta laskutuksesta, tuotantoon ja erilaisiin palveluratkaisuihin ovat kunnossa. Yksi tärkeä tekijä oli, että omien tuotantokokonaisuuksien kautta voimme kontrolloida koko prosessia sisäänostosta, tuotannosta, logistiikasta varastonhallintaan asti. Uskon myös, että Skanskan suuri tilaus kolme vuotta sitten, arvoltaan noin 9 miljoonaa euroa, on näyttänyt, että pystymme käsittelemään myös suuria asiakkaita.
SAS:ille tärkeitä asioita on ollut turvallisuus ja profiloituminen. Tietyihin työvaatteisiin on lisätty heijastavaa materiaalia ja SAS:in logo. Peter Toft on SAS:in sisäänostovastaava Köpenhaminassa:
-Etsimme innovatiivista Ruotsalaista työvaateyritykstä ja meille suositeltiin Blåkläderiä. Anoimme toimeksiannon Blåkläderille suureksi osaksi hinnan, SAS:in normit täyttävän sertifioinnin, oman tehtaan sekä johtavan tuotekehityksen takia.
Ruotsin Schenkerin konsepti rakentuu kahdesta eri kokoelmasta; yksi autonkuljettajille ja toinen terminaalissa työskenteleville. Kumpaakin täydennetään Blåkläderin normaalin valikoiman tuotteilla.
Lillemor Wågberg Schenkerin työvaatteiden sisäänostovastaava Göteborgista kertoo, miksi Blåkläder sai Schenkerin luottamuksen:
-Schenker valitsi Blåkläderin tavarantoimittajakseen, koska molemmille Blåkläderille ja Schenkerille laatu on tärkeää ja toiminta on globaalia. Suuri plussa on Blåkläderin omat tehtaat sekä hyvä toimituskapasiteetti.
Stena Linen tilaus sisältää haalareita heidän omissa tunnusväreissään –sinisessa ja punaisessa. Vaatteita käytetään niin Ruotsissa kuin ulkomaillakin. Björn Ödman ja Ted Bernhardtz ovat vastuussa sisäänostoista Göteborgissa:
-Valitsimme Blåkläderin, koska se tarjosi oikeita tuotteita oikeilla ehdoilla ja ennen kaikkea sellaisella laadulla ja logistiikalla, joihin voimme luottaa. On selvä etu, että Blåkläderilla on oma tuotantokokonaisuus. Se takaa varmat toimitukset. Odotamme mielenkiinnolla yhteistyötä heidän kanssaan.
Blåkläderin norjalaisen tytäryhtiön markkinointipäällikkö Christian Olsen kertoo:
-Saimme juuri kaksi toimeksiantoa: Toinen Addicilta, yhdeltä pohjoismaiden suurimmista yrityspalvelun tuottajista sekä Tollpostilta, joka on Norjan suurin kuljetusliike, jonka omistaa Ruotsin posti. Christian Olsenin mukaan Blåkläder valittiin tavarantoimittajaksi korkean laadun, sertifiointien, oman tehtaan sekä hyvien ehtojen takia.
Uusinta uutta
-
27.4.2008
Blåkläder voitti tarjouskilpailut arvoltaan 9 milj
-
29.11.2007
Rakentajan kiltti, vuoden TEKO-tuote!
